keskiviikko 23. huhtikuuta 2008

Seuraavat kammet on nyt valittu

Isoin eturatas sai tiistain lenkillä aika mehevän pusun kiveltä. Onneksi ratas pysyi ajettavassa kunnossa, ainoastaan muutaman hampaan kärki pyöristyi. Tuon pienen kalustovaurion seurauksena päätin kuitenkin ottaa vähän etunojaa ja katsoa tämän hetken tilanteen kampivalikoimasta.

Totesin nimittäin viime kesänä voimansiirron päivityksen yhteydessä, että seuraavan kerran voimansiirtoa uusittaessa vaihtoon menee myös keskiö ja kammet, koska joka tapauksessa pitäisi uusia kaikki eturattaat, keskiö ja rattaiden kiinnityspultit. Samalla hinnalla saa jo Shimanon integroidun kampi-keskiö -setin.

Shimanolta tulee kaudelle 09 uusi all mountain -osasarja SLX.


(Kuva: www.singletrackworld.com)

SLX tulee korvaamaan nykyisen all mountain osasarja Honen. LX-osasarjaa aletaan myymään jatkossa enemmän hybrideihin. Käytännössä LX ja Hone ovat perustoteutukseltaan tällä hetkellä samanlaiset, erot ovat lähinnä värityksessä ja logoissa. SLX-sarjan pitäisi olla myynnissä ensi kesänä heinäkuussa. Hinnaltaan SLX-sarjan pitäisi sijoittua keskikastiin, eli esim. kampien hinta tulee varmaan sijoittumaan LX ja XT -sarjojen välimaastoon.

Sarjasta löytyy juuri omaan käyttötarkoitukseen sopivat kahden rattaan ja bash guardin kammet:


(Kuva: www.singletrackworld.com)

Ajattelin siirtyä seuraavaksi kahden rattaan systeemiin ja noissa kammissa on sopivasti 22 ja 36 piikkiset rattaat. Aika monissa kahden rattaan all mountain kammissa isompi ratas on 32 piikkinen mutta se olisi selkeästi liian pieni. Bash guardin myötä rattaat pysyvät paremmassa suojassa ja myös maavara kasvaa hieman, koska bash guard on kuitenkin 42 piikkistä ratasta pienempi.

SLX-kammilla on aika kovat speksit:
  • akselia ja spideriä on vahvistettu
  • kammet ovat kaksi kertaa XT-kampia vahvemmat ja vanhoja LX-kampia kevyemmät
  • poljinten kiinnityskierteet ovat terästä
  • isompi ratas on komposiittivalmisteinen ja se on huomattavasti aiempia Shimanon rattaita kestävämpi
SLX-osasarjasta löytyy myös kahdelle eturattaalle suunniteltu etuvaihtaja, joka estää perinteistä etuvaihtajaa paremmin ketjujen tippumisen.

maanantai 21. huhtikuuta 2008

Kävin ratsaamassa kotimatkalla pari lähikauppaa

Tänään piti lepuutella lihaksia eilisen lenkin jäljiltä, joten päätin käydä ratsaamassa töiden jälkeen Larunpyörän ja Best Brakesin gearit.

Larunpyörässä huomio kiinnittyi heti RockShoxin mehukkaisiin etupamppuihin. Erityistä huomiota sai Lyrik:


(Kuva: www.sram.com)

ja sen pikkuveli Pike:


(Kuva: www.sram.com)

Vaikkei etupampun vaihdolle ole aihetta, ja juuri eilen oli siitä puhetta, niin kyllähän tuollaisten pamppujen läheinen tarkastelu sai kiinnostuksen heräämää. Keulat vaikuttivat kokonaisuutena todella toimivilta ja hyvin viimeistellyiltä.

Käytännössähän noiden mallien erona on se, että Lyrikissä on hieman enemmän joustoa sekä tukevuutta ja se tuo mukanaan noin 200 g enemmän painoa. Kummankaan keulan paino (noin 2500 g) ei ole toisaalta joustomatkaan nähden kohtuuton.

Keuloista löytyy enemmän tietoa valmistajan sivuilta. Hintoja ja käyttäjien kommentteja voi tarkastella esim. Chain Reaction Cyclen sivuilta.

Jos vanha hyvin toimiva keula pettäisi äkillisesti alta, niin uuden keulan valinta osuisi luultavasti taas tällä kertaa RockShoxin leiriin (ennen nykyistä keulaa ajossa oli RockShoxin Psylo). Toinen ehkä hankalampi kysymys olisi se, kohdistuisiko valinta Lyrikkiin vai Pikeen, se päätös vaatisi vähän enemmän taustatyötä.

Toinen mielenkiintoinen nähtävyys oli Focuksen enskapyörä Big Bud:


(Kuva: www.focus-bikes.de)

Myynnissä ollut malli poikkesi tuosta kuvan kokoonpanosta, mm. keulalla jousti RockShoxin Lyrik ja rungon väri oli tummemman harmaa. Pyörä myös näytti luonnossa hienommalta ja yllätti positiivisesti, koska en ole tähän mennessä tuntenut suurta intohimoa Focuksen pyöriä kohtaan. Kokonaisuutena pyörä näytti erittäin toimivalta ja olisi melkein haluttanut käydä tyypittämässä sitä läheisellä Myllykalliolla :)

Viime vuosina monet valmistajat ovat käyttäneet vastaavaan linkkuratkaisuun perustuvia jousitusratkaisuja. Mm. single pivot ratkaisuista tunnetulta Orangelta löytyy vastaavaan ratkaisuun perustuva malli ST4:


(Kuva: www.orangebikes.co.uk)


Best Brakesissa ei ollut tällä kertaa oikeastaan muuta mielenkiintoista nähtävää, kuin Fillari-lehden testipajallakin vieraillut Rock Machinen Blizzard 70 -enskapyörä:


(Kuva: www.bestbrakes.net)


Pyörä sai Fillari-lehdessä hyvät arvostelut, enkä ihmettele sitä yhtään. Työn jälki on laadukasta, ratkaisut yksinkertaisen toimivia ja hinta erittäin kohtuullinen. Jos nyt olisi hakusessa enskakäyttöön käypäinen täysjoustokone, niin tuosta on aika hankala pistää paremmaksi tuossa hintaluokassa.

lauantai 19. huhtikuuta 2008

Hyvä huoltoteline on korvaamaton apuväline

Osin viime vuoden lopulla hyvästä tarjouksesta Park Toolin huoltotelineen.



Vanha teline oli päässyt vuosien saatossa jo luvattoman huonoon kuntoon, mm. lähes kaikki telineen kouran säätöpultit olivat joko "hitsautuneet kiinni" tai sitten niistä oli korjannut kierteet jo usemman kerran. Teline oli aika edullinen enkä uskonutkaan, että se tulisi kestämään kovin kauan.

Olin katsellut jo pidemmän aikaa "sillä silmällä" Park Toolin pykälää halvempia karvalakkimalleja mutta kun tuo pikalukituskouralla varustettu malli oli lyömättömässä tarjouksessa, niin eihän hankintaa voinut vastustaa. Telineen koura on todella jämäkkä ja säätömahdollisuuksia on monipuolisesti:



Telineessä on hyvin säätövaraa myös korkeussuunnassa, joten isompia huoltotoimenpiteitä varten pyörän voi nostaa riittävän korkealle, jotta huoltotoimet voi tehdä ergonomisesti seisaaltaan.

Park Toolin pykälää halvempi telinekin


(Kuva: www.chainreactionsycles.com)

olisi ollut hyvin kotikäyttöön riittävä. Tarjouksessa hintaero oli kuitenkin niin pieni, että näin järkeväksi sijoittaa parikymmentä euroa enemmän tuohon monipuolisempaan malliin.

Jos olet hankkimassa huoltotelinettä, niin voin kyllä suositella myös tuota ovh hinnaltaan halvempaa karvalakkimallia (ovh hinta on muistaakseni Suomessa hieman yli 100 € ja CRC:ssä tuolla mallilla näyttää olevan hintaa 82.28 €). Pääkaupunkiseudulla noita telineitä löytyy ainakin Larunpyörästä.

perjantai 18. huhtikuuta 2008

"Jäävahalla" ketjut liukkaaksi

Ostin keväällä työmatkapyörän ketjujen voitelua varten ketjuvahaa. Pedrosilta löytyi useitakin käypäisiä vaihtoehtoja. Pienen pohdiskelun jälkeen päädyin Ice Wax -vahaan,


(Kuva: www.pedroscatalog.com)

jota olen nyt koekäyttänyt muutaman viikon ajan. Vaha on toiminut todella hyvin:
  • ketjut pysyvät puhtaana, koska vaha ei kerää itseensä likaa (kunhan vahaa ei laita liikaa!)
  • ketjut ovat liukkaat ja vaha pysyy riittävän kauan ketjuissa (omassa käytössäni sopiva voiteluväli on pari viikkoa)
  • ketjuja ei tarvitse erikseen puhdistaa: pyyhkäisy ensin vahaan kostutetulla rätillä ja sitten pintaan ohut voitelukerros
Ja mukavana lisäbonuksena voi vielä todeta, että vaha on mukavan tuoksuista ja helposti levitettävää :)

Pääkaupunkiseudulla ainakin Foxcomp ja Larunpyörä myyvät Pedrosin tuotteita.

Maastopyörässä käytän vielä jatkossakin ohutta teflonpohjaista voiteluöljyä, jota pyyhkäisen ketjuihin aina ennen lenkkiä. Täytyy tosin ehkä kokeilla miten vaha toimisi maastokäytössä, koska pitkillä lenkeillä ohut teflonöljy ei tahdo kestää tarpeeksi kauan.

keskiviikko 16. huhtikuuta 2008

Loistava talvikauden pyöräilytakki

Kävin tänään töiden jälkeen lähikaupassa, eli Foxcompissa. Siellä oli tarjouksessa Sinisalon Icestorm takki,


(Kuva: www.sinisalo.com)

joka on suunniteltu etupäässä moottorikelkkakrossiin. Takkia kuitenkin mainostettiin talvipyöräilytakiksi ja sellaiseen käyttöön se sopisikin, kuin nyrkki...

Takissa on paljon hyödyllisiä teknisiä yksityiskohtia, mm.:
  • etupuolella tuulenpitävä kalvo
  • hengittävä takaosa
  • takana iso tasku, johon voisi laittaa esim. kypärävalon akun
  • takana ja sivulla avattavat tuuletusaukot ilmanvaihdon parantamiseksi
  • irrotettava fleecekaulus
Jos siis varustekaapista puuttuu kylmän ajokauden takki, niin nyt kannattaa mennä ostoksille. Itse meinasin sortua takkiostoksille, vaikkei välitöntä tarvetta toiselle ajotakille olekaan. Toisaalta tuo ainokainen pyöräilytakki on kyllä aika kylmä talvikelillä... :)